Paahdettua lohta, hollandaisekastiketta ja varhaisperuna-kimchisalaattia

Paahdettua lohta, hollandaisekastiketta ja varhaisperuna-kimchisalaattia

- À la Serko Rantanen -

Ainekset 4:lle

Paahdettu lohi

  • 600 g lohta tai kirjolohta
  • suolaa, pippuria
  • öljyä paistamiseen
  • 1 rkl voita

Hollandaisekastike

  • 5 keltuaista
  • ½ dl valkoviinietikkaa
  • jauhettua valkopippuria
  • 250 g sulatettua voita
  • ½ sitruunan mehu
  • suolaa

Varhaisperuna-kimchisalaatti

  • 500 g pestyä varhaisperunaa
  • ½ kesäkurpitsa
  • öljyä paistamiseen
  • 100 g tuoreita herneitä
  • 1 prk Rasilaisen kimchiä

Ohjeet

Paahdettu lohi

Leikkaa kalat 150 gramman paloiksi. Mausta suolalla ja pippurilla kauttaaltaan ja paista nahkapuoli alaspäin pannulla tilkassa öljyä. Lisää voi pannuun noin 2 minuutin paistamisen jälkeen ja valele vaahtoavaa voita kalojen päälle lusikalla. Jatka kunnes kala on kypsää.

Hollandaisekastike

Sekoita keltuaiset, etikka ja valkopippuri metallikulhossa. Kuumenna seosta vesihauteessa, kunnes se saostuu. Ota kulho pois vesihauteesta. Lisää huoneenlämpöinen voi pieninä paloina kastikepohjaan koko ajan sekoittaen. Mausta kastike sitruunan mehulla ja suolalla.

Varhaisperuna-kimchisalaatti

Keitä perunat kypsiksi mutta napakoiksi. Valuta ja jäähdytä ne huoneenlämpöisiksi. Viipaloi perunat noin 2 sentin paloiksi.

Leikkaa kesäkurpitsa reiluiksi paloiksi ja paista ne kypsiksi tilkassa öljyä ennen niiden jäähdyttämistä huoneenlämpöisiksi.

Pilko kimchi aavistuksen pienemmäksi mutta älä hienonna. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoile.

© Copyright - Rasilainen